maanantai 17. elokuuta 2015

Pehmokirja "Maalla"



Lähdepä mukaan seikkailulle.
Mennään maalle.
Tutustaan eläimiin,
ja traktorikin pöristelee pellolla.
Taitaa olla sadonkorjuuaika.

Maalaistalon kissa naukuu meidät 
tervetulleiksi.


Kannen kissalla pää on kiinni nepparilla
ja kaulassa olevaa kulkusta voi kilistellä. 


Niityllä tapaamme hevosen.
Heinikon reunassa on punainen talli.
Se on hevosen koti, 
mutta on siellä muitakin asukkaita.
Kurkataanpa, ketä.


Portti on kiinni napeilla ja kumirenksuilla.
Hevosen nahkainen häntä on nepparilla kiinni.
Villaista harjaa on kiva silitellä.

Punaisen talon ovi on koristeellisella hakasella kiinni.

Oven takana on porsaita,
jotka ovat nappinenästään kiinni.
Häntä on joustavasti kippuralla framilonin avulla
eivätkä ne pahastu vaikka hännän vetää suoraksi. 

Kylläpä possut röhkivätkin kovasti.
Taisivat innostua meistä pällistelijöistä.
Mutta mikäs se tuolla ammuu?
Lehmä paistattelee päivää kukkaisella niityllä.
Vieressä on pelto, 
jossa traktori tekee maanmuokkaushommia.


Aukeaman pilvet ja aurinko ovat neppareilla kiinni
ja niiden paikkaa voi vaihtaa mielensä mukaan. 
Pellon reunassa on muutama tähkäpää,
joiden helmiä pienet sormet voivat siirrellä
alhaalta ylös ja takaisin.
Traktori on leikattu vanhasta kuluneesta t-paidasta.


Hetken traktorin puuhia katsottuamme
hoksaamme kauempana niityllä lampaat. 
Mutta hei!
Täällähän on kanojakin. 
Ovat tainneetkin napsia mahansa täyteen jyviä.


Kanojen siivet ovat kiinni tarranauhalla.
Jyväastia on täynnä helmiä.
Niitä on kiva tunnustella.
Hassu rypyläinen kasa!
Myös lampaat ovat tarranauhalla kiinni alustassa.
Jaahans, omenamatokin on tullut katsomaan lampaita.


Lopuksi palaamme pihapiiriin.
Kasvimaa viheriöi pitkää porkkanan vartta.
Omenatkin alkavat olla riittävän punaposkisia poimittavaksi. 
Variksenpelätin hymyilee meille. 
Kohta on nukkumaanmenoaika. 
Koira tulee kopin lähelle. 
Se innostuu haukkumaan. 
Se on meidän lisäksi hoksannut 
porkkanapenkin takana hyppivän sammakon. 


Porkkanat on pujotettu reikiin huopaiseen maahan.
Omenat ovat ommeltavilla neppareilla kiinni.
Harmaaseen koriin voi kerätä omenat
ja ruskeaan porkkanat.
Omppukorin vieressä on sammakon "juoksunaru",
jonka varassa sammakkoa voi liikuttaa
lähes pitkin kasvimaata.
Koiran kopin ovi aukeaa.
Kupissa on luu, joka on tarralla kiinni.
Tarranauhaa on myös koiran kuonossa,
joten luun saa mukaan menoon.
Koira on samalla tavalla liikuteltava kuin sammakkokin.
Se "juoksee" pitsinauhan varassa. 


Kas, omenapuusta onkin tipahtanut maahan 
yksi muita isompi omena.
Kun oikein tarkasti sitä tutkimme,
hoksaamme, 
että se onkin omenamadon koti.


Takakannen omenassa on vetoketju,
josta voi vetää esille omenamadon.
Omenamadon sisällä on helmiä.
Selvästi se on syönyt paljon omenoita.
Montakohan?
Sen voi laskea helmistä.
Kirjan sivuilla voi seikkailla vaikka omenamadon kanssa.
Sivut ovat kiinni toisissaan metallirenkailla,
jotka on pujotettu sirkkarenkaiden läpi.

Nyt alkaa seikkailu olla lopuillaan.
Kiitos seurasta!

Kirjan voi sulkea nauhalla ja soljella.
Sopiva pujottelutehtävä pienelle.

******

Tämä kirja on omistettu 
yksivuotiaalle Onniliinilleni.





Huvikseen laskin työtunteja.
Niitä kertyi yli 30. 
(Suunnittelutunnit vielä erikseen.)
Idean tähän kirjaan löysin Pinterestistä.
Jos innostuit itsekin, 
hakusanalla "quiet book", 
löytyy monenmoisia pehmokirjoja. 




49 kommenttia:

  1. Pikku Akka hei! <3
    Henkeä pidättäen, jännittäen siirryin kuvasta toiseen.
    Tuntui, että mä en kyllä kestä! :) Niin huikeita juttuja ja ihania toteutuksia. Miten sinä osaatkaan ja jaksatkaan. Ja niin kaunista jälkeä! Kyllä Onniliinin kelpaa sorminäppäryyttään harjoittaa ja eläimiin tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli, Kaisu, koko heinäkuun projekti. Tein aina pikkusen silloin ja toisen tovin toisella kertaa. Olen kyllä itsekin tähän hirmu tyytyväinen. Onniliinikin jo yllättävän hyvin jaksaa puuhastella tämmösen parissa. Kiitos taas kivasta kommentistasi! :)

      Poista
  2. Tää on niin huippu! Aika moni ompelija vaan haaveilee tekevänsä tämmöisen,minä myös. On varmasti lapselle mieluinen ja kiva muisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minullakin tämä oli haaveena jo edellisen lapsen kohdalla, mutta kun Vekara ehti täyttää jo kolme, niin luovuin ajatuksesta. Nyt sitten päätin ottaa härkää sarvista ja käydä tuumasta toimeen. Mulla on kaksi muutakin kirjaa työn alla. Toivottavasti niistä seuraava valmistuu ennen joulua ja kolmas ennen ensi kesää. Kiitos kommentistasi, Paula! :)

      Poista
  3. Voi apua miten hurmaava kirja! <3 Niin kekseliäät ja runsaat yksityiskohdat, enpä ihmettele että tähän on kulunut aikaa. Aivan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Manda! Suurimman osan ideoistani olen ammentanut Pinterestistä. Se on kyllä niin koukuttava paikka, että... Kun pinnailin pehmokirjajuttuja, tuli ihan runsauden pula ideoista.

      Poista
  4. Upea kirja! Kyllä pikkumiehen kelpaa! Todella taidokas toteutus! Olen tehnyt päättötyöksi myös samantyylisen kirjan "maatilalla."Oletko koskaan nähnyt sitä? -Rusetiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en ole nähnyt. Pitäisi kyllä ehdottomasti nähdä. :)

      Poista
  5. Aivan huippuja juttuja. Sinulla kyllä ideoita ja kärsivällisyyttä riittää. Hyvää syksyä teille. ❤. T.Leena Ranualta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Teillekin ihanaa syksyä! <3
      ps. Olen ensi lauantaina tulossa Ranualle tapaamaan sukua, mutta valitettavasti en ehdi poiketa teillä.

      Poista
  6. Voi kuinka upea! Hirmuinen työ on sulla ollut. Kaunis lopputulos, jota kelpaa katsella ja näprätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, NuppuNeula! Minä olen sellainen nysvääjä, että aikaa kuluu sommitteluun ja hienosäätöön. Tykkään kyllä itsekin tästä kirjasta ihan hirmuisesti. :)

      Poista
  7. Hieno kirja. On sitä aikaa värkätä kärväksellä... Mitäkähän se hoikka ukko touhuaa 30tuntia pluss suunnittelu. T. Juntta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Juntta! :D Hoikka Ukko sanoikin, että "tuommosia niitä syntyy, kun ei ole muuta kuin aikaa". :D Se oli varmaan vastaveto siihen, kun aina silloin tällöin valitan ajanpuutetta. Ja onhan sillä Siipallakin noita harrastuksia ihan kiitettävästi, ja näin syksyä kohti vaan lisääntyvät.

      Poista
  8. Voi miten ihana aarre pikkumiehelle! Hatunnosto kärsivälliselle toteuttajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus, Oiva! :) Kyllähän tämä välillä vaati kärsivällisyyttä. Sitä kun itse tuppaa olemaan semmonen, että kaikki pitäisi saada heti valmiiksi. :) Hyviä kärsivällisyydenkasvattamistöitä tämmöset. :)

      Poista
  9. Tää on kyllä hieno! Itse olen haaveillut tekeväni myös jonkun tällaisen kirjan sitten kun on ajankohtaisempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni! :) Vinkkaapa sitten minulle, kun kirja on valmis. :)

      Poista
  10. Ei ole totta!! Aivan uskomattoman ihana<3 Olet kyllä nähnyt todella paljon vaivaa, mutta kyllä on kannattanut. Olet kyllä näppärä käsistäsi. Kyllä pieni mies on varmasti onnellinen omasta kirjastaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kanneli! Kyllä tätä onkin paljon "luettu" Onniliinin kanssa viime päivinä. Erityisen mukavaa on vaihtaa lampaiden paikkoja kanojen siipien kanssa. Se kyllä jaksaa naurattaa joka kerta. Samoin porkkanat on kerätty talteen joka päivä. Useimmasta porkkanasta on haukattukin. Niitä on niin kiva ottaa irti omasta maastakin. :)

      Poista
  11. Aivan huikea! Ei voi muuta kuin ihastellen ihmetellä! Olet kyllä viitseliäs, kun tuollaisen mahtavan kirjan olet jaksanut tehdä. Tälläinen kangaskirja varmasti säilyy myös ihan eritavalla mitä normikirjat. Oikea aarre <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eerika! Miten minusta tuntuu, että sinäkin voisit tehdä tällaisen, kun olet sellainen ihanuuksien näpertelijä. :)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos, ElinaWee! Aina ei tarvita paljon sanoja. :)

      Poista
  13. Melkoinen urakka kirjan tekemisessä :) Mutta ne äidin tunteet ja ajatukset,mitä kokonaisuuteen on mennyt,niitä ei voi edes laskea ;) Kyllä Onnilla nyt riittää tutkimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, suvi! Ihan mielenkiinnosta laskin työtunnit. Yleensä en laske. Tämä oli mukava urakka. Missään välissä ei jäänyt kirjan tekeminen tauolle. :)

      Poista
  14. Olen sanaton! t. Pirta

    VastaaPoista
  15. Pikku Akka sen teki, kirjan, josta riittää iloa ja ihmeteltävää pienelle ihmiselle pitkäksi aikaa! Huikea kirja, ihailtava määrä lapsen mielikuvitusta ja kehitystä tukevia yksityiskohtia. Kaiken lisäksi se on myös tunnearvoltaan mittaamaton, toivottavasti se säilyy monen sukupolven ajan muistona eräästä lapsiaan suuresti rakastavasta äidistä, joka on taitava käsistään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älytöntä suitsutusta, Hanna Mi! :D Oikeasti niin mukava, kun omaa harrastusta voi hyödyntää tälläkin tavalla. Ja mikä parasta, kaikki materiaalitkin löytyivät omista jemmoista. :)

      Poista
  16. Voi ei, niin ihana! Ihmeteltävää löytyy pitkäksi aikaa! On tosi kiva idea ja hienosti toteutettu. Tuon vielä joskus kokeilen tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saija! Teepä! Se olisi varmasti ihana - sinulla on niin hyvä sommittelusilmä ja aina kaikki niin viimeisen päälle tip-top-tarkasti. :)

      Poista
  17. Apua, kirja on aivan huikea! Jokaisen tunnin arvoinen, ihana aarre sukupolvelta toiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! On varmasti kangaskirja kestävämpi kuin paperinen, mutta on meillä kyllä tallessa paljon minun lapsuutenikin oikeita kirjoja. Meillä kirjoja on pitänyt aina lukea ja käsitellä varoen. :)

      Poista
  18. Aivan ihana, niin huikea, että olen sanaton!

    VastaaPoista
  19. Nyt kyllä täytyy sanoa että uskomaton! Miten ihana, ihana kirja. Oikein tekis mieli hypistellä <3 ! Onnellisia ompeluksia ja eloa teille!! T. Miia naapurikunnasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Miia! Läikähtipä kivasti mielessä, kun hoksasin sinun poikenneen täällä.:) Meidän pitäisi tavata. Meillä on koko kesän ollut aikomus tulla teillä käymään. Se on kai meidän vuoro. ;)

      Poista
    2. Tervetuloa vain :)! Nyt on taas arki alkanut, joten tulkaapa! Kurkin tätä blogia silloin tällöin kun jaksan koneella nettiin mennä ;)..

      Poista
  20. eihän tämmöistä voi olla olemassakaan??? Olen sanaton. Ja häikäistynyt. Ja ihan liikuttunut. Miten ihana, ihana kirja! Oi. Oi. Pitää mennä uudestaan katsomaan kuvat ja lukemaan tarina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se nyt vaan, Hanna, on. :) Ja hirmu paljon on tätä viime päivinä luettu. :) Kiitos kommenstistasi!

      Poista
  21. Aivan mahtava kirja! Osaisinpa itsekin tehdä tuollaisen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Saattaisit osata, jos omistat ompelukoneen, pieniä tilkkuja ja tilpehööriä sekä jonkun verran aikaa ja näpertelyhalukkuutta. :)

      Poista