maanantai 4. joulukuuta 2017

Herrasväen pikkuleivät - 4.12.



Joulukuun neljäs. 


Mietitkö, 
mitä leipoisit 
itsenäisyyspäivän juhlakahveille?

Herrasväen pikkuleivät. 
Herkullisia ja suussasulavia. 
Ihan parhaita juhlaleivonnaisia.
Leipoisitko vaikka niitä?

Niissä maistuu lapsuuskotini joulu
ja häivähtää lämmin muisto omasta Mummustani. 
Mummuni herrasväen leivissä oli 
yksi pyöreä pikkuleipä ja keskellä hillosilmä.
Äitini herrasväen leivissä on kaksi pyöreää pikkuleipää 
ja välissä vadelmahilloa. 
Minun pikkuleivissäni on sydänaukko, 
josta hillo näkyy herkuttelijalle. 
Keskeltä syntyneistä pikkusydämistä 
teen pieniä sydänpikkuleipiä. 
Sellaisen jaksaa aina nappasta, 
vaikka maha olisi jo ihan täynnä 
kaikista muista juhlan herkuista. 




Resepti Herrasväen pikkuleipiin:

200g huonelämpöistä voita
75g sokeria
100g perunajauhoja
200g vehnäjauhoja

Lisäksi väliin vadelmahilloa
ja halutessasi tomusokeria pinnalle.


1. Sekoita voi ja sokeri.
2. Lisää siihen jauhot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
3. Laita taikina jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. 
4. Kauli taikinasta jauhotetulla pöydällä levy, 
josta otat muotilla pikkuleipiä. 
5. Paista leivinpaperin päällä 175 asteessa noin 10 minuuttia. 
6. Anna pikkuleipien jäähtyä. 
7. Laita hilloa pikkuleivän pohjapuolelle. Laita pariksi toinen pikkuleipä. 



Pikkuleivät ovat parhaimmillaan vasta vuorokauden päästä, 
kun hillo on hieman pehmentänyt pikkuleipää.
Pikkuleivät voi hyvin pakastaa valmiina. 


Herkutteluhetkiä Sinulle! 


***** 

Perjantaisessa arvonnassa onni suosi
Saijaa.
"Mukana jos vielä ehtii! Ompelujutut on lähellä sydäntä :)"
Onneksi olkoon!
Laitapa Saija minulle osoitetietoja, 
niin pussi lähtee matkaan.

ps. Uusi arvonta muutaman päivän päästä. 



8 kommenttia:

  1. Suloisia sydämiä nuo pienet isojen rinnalla. Kiva hoksaus; coctailkokoa! 🤗

    VastaaPoista
  2. Nami 😋 Herkullisia ja niin jouluisia punasine hillosilmineen 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joihinkin juhliin olen tehnyt lakkahillosta, mutta ne eivät ole läheskään yhtä jouluisia värinsä puolesta. :)

      Poista
  3. Voi miten hienoa!!! Aikaisemmin ei olekkaan blogikilpailuissa tärpännyt. Kiitos oikein paljon :))
    Kauniiden pikkuleipien resepti on laitettu muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Olet oikeastaan ansainnut palkinnon, kun niin usein kommentoitkin. :) Ja niin monta inspiraatiota olen Sinulta saanut. :) Nyt oli Sinulla tuuri kohdillaan.

      Poista
  4. Herkullisen näköisiä, perinnereseptit vievät ajatukset taaksepäin varsinkin jos voi käyttää niitä vanhoja muottejakin, minulla ikivanha pursotinkin, jota oma mommanikin on käyttänyt. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä löysin kans sellaisen vanhan ihanan pursottimen kirppikseltä. Sillä tulee niin kauniita pikkuleipiä. Teen usein sellaisia suklaisia. :)

      Poista